Miten paljon äärirajat venyy?

Millainen on hiljainen huuto, jota ei kuule?

Entä jos en ole nähnyt vielä mitään?

Mutta olen mä.

Nähnyt, venynyt, paukkunut. Räjähdellyt.

Päässyt samaistumisen tuolle puolen – kirkastunut.

Piti käydä kaukana uupumassa, kolkuttaa ovelle, joka pysyi suljettuna. 

Jotta mitä?

Jotta mieli murenisi vielä vähän valon tulla sisään terävämmin.

Koska ei se koskaan ole ne toiset, se olet aina sinä.

Minä joka tilasin tämän kaiken ja kuinka kaikilla muillakin oli tämä tai tuo eikä kukaan meistä sen kummoisempi.

Yhteinen laajeneminen, oppituntien katkeamaton virta.

Kaikkien vaihtoehtojen läpieläminen, tiedon lisääntyminen, jatkuva virtaus.

Koska Rakkaus.

Tulla myötätuntoiseksi kaikelle olevalle.

Valo lisääntyy ja kiertyy ja tämän jälkeen aivot nyrjähtävät eikä käsityskyky enää riitä pidemmälle.

Eikä tarvitsekaan.