Kevät kesä syksy kaamos talvi.
Kuljen yössä Kaivopuiston rantaa.
Varon muksahtamasta mereen.
Kaupunki on kaukana, kaupunki on tässä.
Katulamppujen valo ei ylety tälle äärimmäiselle kulmalle,
jossa kallio kaartuu askeleen päässä vellovaan mereen.
Kaamoksen keskeltä nousee joulukuinen ulappa mustana.
Ei taida aalto tänäkään vuonna jäätyä.
Tuuli riipii naamaa ja korvia. Näpit jäätyivät jo.
Hengitän syvään pimeästä paksua meri-ilmaa
ja pinkaisen juoksuun märän puiston uumeniin.
Oi näitä aikoja, kun saatan kadota näkymättömiin kaupunkiluonnon tummaan syliin.
Olla miten vain eikä kukaan näe.
Viides vuodenaika resonoi minussa matalalla.
Se on ruma ja ankea levon tuoja.
Pimeys on hetken ystävä ennen kuin alan kurottaa kohti valoa.